VERTAISOPPIMINEN OPISKELIJAMODUULISSA VSSHP:ssä

Sosiaali- ja terveysalan opinnoista noin kolmannes koostuu käytännön ohjatusta harjoittelusta tai työssäoppimisesta. Nykypäivänä hoitotyön koulutus joutuu kuitenkin vastaamaan moniin erilaisiin haasteisiin, joilla on vaikutusta myös käytännön harjoitteluun.  Luokkakokojen kasvu, opetushenkilöstön vähäisyys, harjoittelupaikkojen riittävyys ja lisääntyneet vaatimukset aiheuttavat muutospaineita käytännön harjoittelussa. Muutospaineita lisää entisestään Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) arvio sosiaali- ja terveysalan 120 000 työntekijän lisätarpeesta vuoteen 2025 mennessä. Yhdeksi ratkaisuksi esitetään harjoittelupaikkojen lisäämistä, esimerkiksi opiskelijamoduulin avulla. 

Opiskelijamoduulin tarkoituksena on auttaa opiskelijaa luomaan kokonaiskuva ammatin keskeisistä tehtäväalueista sekä vahvistaa yhteistyöosaamista. Siinä hyödynnetään oppimismenetelmänä vertaisoppimista.  Vertaisoppiminen on opiskelijakeskeistä oppimista, joka edistää aktiivista osallistumista ja luovaa ajattelua. Se tarjoaa positiivisen oppimisympäristön opiskelijoille ja perustuu oletukseen, jossa oppiminen rakentuu sosiaalisen vuorovaikutuksen ympärille. Opiskelijamoduulissa opiskelijat samasta sosiaalisesta ryhmästä oppivat sekä toisiltaan että yhdessä.  Vertaisarvioinnin avulla opiskelijat kehittyvät antamaan ja vastaanottamaan palautetta luontevasti osana työskentelytapojensa ja osaamisensa kehittymistä. Aktiivisen osallistumisen lisäksi vertaisoppimiseen liittyy opiskelijan oma vastuu oppimisesta.  

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä opiskelijamoduuleita pilotoitiin vuoden 2017 keväällä, jolloin ensimmäiset opiskelijamoduulit aloittivat toimintansa. Nykyään yhä useampi osasto on lähtenyt kokeilemaan opiskelijamoduulitoimintaa opiskelijoiden ohjauksessa. Huhtikuussa 2017 Salon Aluesairaalan sisätautien ja kirurgian osastoilla tehtiin ryhmäteemahaastattelut vertaisoppimisesta opiskelijamoduuleihin osallistuneille opiskelijoille. 

Vertaisoppimisen on todettu edistävän itsenäistä opiskelua, yhteistyötä, kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisutaitoja, itseluottamusta sekä kehittävän teknisiä taitoja ja ammatillista kasvua. Opiskelijamoduulissa vertaisoppimista käytetään usein ennen potilaskontaktia. Opiskelijat käyvät tilanteen etukäteen yhdessä läpi ja sen jälkeen on helpompi toteuttaa potilaan tarvitsema toimenpide tai muu tilanne. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kanyylin laitto, dreenin poisto tai muut vastaavat toimenpiteet. Vertaisoppiminen auttaa myös oman tyylin löytämisessä. Näkemällä lähiohjaajan sekä muiden opiskelijoiden tapoja toimia voi niiden kautta löytää itselleen sopivimmat tavat. Myös hiljaista tietoa harjoittelun "selviytymistaidoista” jaetaan vertaisoppimisen kautta (Christiansen ym. 2011). Sen avulla voi selvittää esimerkiksi osaston tavaroiden paikat, kirjaamista tai ergonomiataitoja. Yhdessä toimiminen vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisää yhteisöllisyyttä.

Vertaisoppimisessa korostuu opiskelijan oma vastuu oppimisesta. Se tarkoittaa, että opiskelijan tulee aktiivisesti pyrkiä omiin tavoitteisiinsa, olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja mennä myös omille epämukavuusalueilleen. Vastuuseen vaikuttaa myös ryhmän muiden opiskelijoiden panostus ja painostus. Muilta opiskelijoilta saadulla palautteella on merkitystä yksittäisten opiskelijoiden aktiivisuuteen.

Palautteen antaminen tapahtuu sekä tietoisesti että tiedostamatta. Sitä esiintyy päivittäin harjoittelun alusta alkaen, ja se lisääntyy loppua kohden. Pääasiassa palautteen antaminen on positiivista, esimerkiksi kun jotain on tehnyt ensimmäistä kertaa tai onnistunut toimenpiteessä. Ilmapiiri opiskelijaryhmässä on sellainen, että aina uskaltaa kysyä ja pyytää palautetta. Neuvomista tai ohjaamista ei ajatella huonona asiana vaan muita saa neuvoa ja ohjeiden vastaanottaminenkin koettiin helpoksi. Samalla yhdessä voi pohtia asiaa ja tiedonjakaminen koettiin itsestäänselvyytenä.

Ohjaamistilanteet olivat rakentavia ja tasa-arvoisia. Ohjaamisen koettiin vahvistavan osaamista, koska toiset opiskelijat vaativat enemmän perusteluja muiden opiskelijoiden antamasta ohjauksesta ja ohjaamisessa asioita tulee kerrattua uudelleen. Opiskelijoiden antama ohjaus koettiin ymmärrettävänä, koska käytettiin tunnistettavia termejä. Mikäli jotain ei heti ymmärretty, uskallettiin kysyä uudelleen. Ohjaamisen ja palautteen antamisen koettiin myös lisäävän ryhmähenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Vertaisoppiminen lisäsi harjoittelussa viihtyvyyttä. Tähän vaikutti suuresti opiskelijamoduulissa olevan ryhmän tuki. Stressiä, jota harjoittelu yleensä aiheuttaa, ilmeni vähemmän ja samalla vertaisoppiminen lisäsi rohkeutta ja rentoutta omassa toiminnassa. Koettiin, että vertaisoppiminen mahdollisti hoitotyön toteuttamisen omana itsenään. Asioista myös keskusteltiin enemmän ja vapaampi ilmapiiri mahdollisti lisäkysymysten esittämisen. Vertaisoppimisen avulla saatiin käsitystä hoitotyön toteuttamisen monipuolisuudesta, esimerkiksi millaisia työtapoja voi käyttää samassa tilanteessa. Kaikki tämä vahvisti opiskelijoiden itseluottamusta ja uskoa omaan toimintaansa.

Vertaisoppimisen haasteiksi koettiin ensinnäkin kokonaisuuden hahmottaminen. Varsinkin harjoittelun alkuvaiheessa sitä ilmeni enemmän ja se korosti tuen tarvetta siinä vaiheessa. Opiskelijat odottivatkin lähiohjaajilta aktiivista otetta ensimmäisten päivien aikana. Harjoittelun aikana haasteita ilmeni lisäksi lähiohjaajien vaihtuvuuden vuoksi. Uusilla lähiohjaajilla ei ollut tarpeeksi tietoa opiskelijoiden hallitsemista taidoista ja opiskelijat joutuivat selittämään niitä aina uudelleen ja uudelleen. Luottamuksen puute aiheutti harmituksen tunteita ja koettiin, ettei harjoittelu edennyt suunnitellusti. Tämä saattoi johtua siitä, että opiskelijamoduulin toimintatavat eivät olleet selvillä kaikilla lähiohjaajilla. Toiseksi vastuu muiden opettamisesta tuntui haastavalta. Oman osaamisen taso piti tiedostaa, jotta pystyi ohjaamaan muita. Haastetta aiheuttivat myös erilaiset tyylit oppia ja opettaa. Kolmanneksi vertaisoppimisessa erilaisten toimenpiteiden harjoittelemisessa saattoi tulla vähemmän toistoja ja pidempiä välejä, koska piti huomioida myös muiden opiskelijoiden aikaisemmat mahdollisuudet harjoitella toimenpidettä. Kilpailutilanteita ei kuitenkaan esiintynyt, koska asioista sovittiin ryhmän jäsenten kesken ja yleensä se opiskelija, jolla oli vähiten kokemusta, suoritti toimenpiteen. Muut opiskelijat kokivat oppimisen kannalta hyödylliseksi myös toimenpiteen seuraamisen.

Teemahaastatteluiden perusteella tehtiin lista asioista, joita tulisi ottaa huomioon opiskelijamoduulia suunniteltaessa ja toteutettaessa:

* Opiskelijamoduulin tavoitteista ja tarkoituksesta jaetaan tietoa osaston koko henkilökunnalle, myös niille, jotka eivät osallistu opiskelijoiden ohjaamiseen moduulissa. Uusista toimintatavoista tietoa tulee jakaa myös kouluun, josta opiskelija osallistuu. Se helpottaa opiskelijoiden valmistautumista harjoitteluun.

* Opiskelijamoduulissa toimivat samat lähiohjaajat koko harjoittelun ajan ja alussa lähiohjaaja on tiiviisti läsnä.

* Opiskelijoille annetaan mahdollisuus ryhmäytymiseen ennen osastolle tuloa.

* Opiskelijoilla on työkokemusta tai muita harjoitteluita jo suoritettuna ennen opiskelijamoduuliin tuloa.

* Opiskelijamoduulissa opiskelijoita 4-5 (aamuvuorossa 2-3 ja iltavuorossa 2). Alussa tehtäisiin enemmän aamuvuoroa.

* Eteneminen tapahtuu vaiheittain, ei kaikkea heti kerralla: ensin osaston rutiinit, perushoito, sen jälkeen lääkärin kierto ja lääkitys jne.

* Opiskelijat pitävät "tukkimiehenkirjanpitoa" suoritetuista toimenpiteistä, jotta näkevät kuka on saanut harjoitella ja kuka ei. Kirjanpidosta voi selvitä kyseiselle osastolle ominaiset toimenpiteet tai yleisiä toimenpiteitä, esimerkiksi kanylointi.

* Reflektointia päivittäin/viikoittain tapahtumista, oppimisesta jne.

Kirjoittajat: Anne-Mari Seppälä sh, TtM-opiskelija, Turun yo, hoitotieteen laitos ja Sini Eloranta, lehtori, Turun amk

Lähteet: 

Chojecki, P., Lamarre, J., Buck, M., St-Sauveur, I., Hessevaagbakke, E. 2011. Developing supervision skills Suikkala, A. 2016. Opiskelijamoduuli – vahva perusta ammattitaidolle. Pro Terveys 43 (4) 10-11. 

Li, H-C., Wang, L. S., Lin, Y-H. & Lee, I. 2011. The effect of a peer-mentoring strategy on student nurse stress reduction in clinical practice. International Nursing Review 58, 203-210. 

Manninen, K. 2016. Experiencing authenticity -the core of student learning in clinical practice. Perspectives on Medical Education. 5 (5), 308-311. 

Ramm, D., Thomson, A. & Jackson, A. 2015. Learning clinical skills in the simulation suite: the lived experiences of student nurses involved in peer teaching and peer assessment. Nurse Education Today 35, 823-827. 

Roberts, D. 2009. Friendship fosters learning: The importance of peers. Nursing Standard 23, (12) 35-41. 

Luettu 25.1.2017.