Sairaanhoitajaopiskelijoiden harjoittelun ohjaajien ohjausorientaatio ja sen muutokset 1999–2010
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia ohjaavien sairaanhoitajien toteuttamaa sairaanhoitajaopiskelijoiden harjoittelun ohjausta ja siihen liittyviä näkemyksiä, valmiuksia ja kehittämisajatuksia. Tarkastelun kohteena oli ohjaavien sairaanhoitajien ohjausorientaatio ja ohjausorientaatiossa kymmenen vuoden aikana tapahtuneet muutokset.
Aineistona olivat vuosina 1999 (N=147) ja 2010 (N=170) kerätyt kyselyt ohjaavilta sairaanhoitajilta, jotka työskentelivät erikoissairaanhoidossa sisätautien, neurologisten ja keuhkosairauksien vuodeosastoilla. Vastausprosentti oli 82 % vuonna 1999 ja 56 % vuonna 2010.
Ohjaajien pedagogisessa näkemyksessä korostui opiskelijan oman oivalluksen kautta tapahtuva oppiminen. Teorian ja käytännön integroituminen nähtiin myös harjoittelussa oppimisen suhteen tärkeänä. Ohjaavat sairaanhoitajat näkivät edistävänsä parhaiten opiskelijoiden harjoittelussa oppimista antamalla opiskelijan tehdä mahdollisimman paljon itse. Lisäksi palautetta antamalla ja kannustamalla edistettiin harjoittelussa oppimista. Edellä kuvatut pedagogiset näkemykset koskivat ainoastaan vuoden 2010 aineistoa.
Ohjaavien sairaanhoitajien käsitykset onnistuneista ohjaustilanteista liittyivät opiskelijan kädentaitojen oppimiseen. Lisäksi opiskelijan kehittymiseen, innostumiseen ja oppimiseen liittyvät ohjaustilanteet koettiin onnistuneina ohjaustilanteina. Näkemykset nimettynä omaohjaajana toimimisen vaativuudesta, syvällisyydestä ja opiskelijaohjauksen yksilöllisyydestä olivat vähentyneet. Ohjaavat sairaanhoitajat näkivät opettajille olevan aiempaa vähemmän erilaisia ohjeita opiskelija-arviointiin ja arviointiohjeiden yksiselitteisyyden koettiin lisääntyneen. Ohjaavien sairaanhoitajien mahdollisuudet keskustella harjoittelua ohjaavan opettajan kanssa olivat työkiireiden takia vähentyneet. Ohjaajien näkemyksen mukaan helpointa oli ohjata omasta opiskelustaan kiinnostunutta ja aktiivista opiskelijaa, joka pyrkii tavoitteisiin motivoituneena. Molemmat kyselyt antoivat tältä osin samansuuntaiset tulokset.
Vuoden 2010 aineistossa ohjaavan sairaanhoitajan negatiiviseksi kokema persoonallisuus nousi tärkeimmäksi ohjausta vaikeuttavaksi piirteeksi. Opiskelijan oman kiinnostuksen ja innostuneisuuden merkitys ohjaukseen oli ohjaajien mukaan lisääntynyt. Kyselevän ja perusteluja vaativan opiskelijan ohjaamisen nähtiin olevan aiempaa raskaampaa. Opiskelijan selkeästi esiintuomien oman oppimisen tavoitteiden nähtiin helpottavan ohjausta vähemmän kuin aiemmin. Riittävät tiedot sairaanhoitajakoulutuksen sisällöistä ja opiskelijan suorittaman harjoittelun nivoutumisesta sairaanhoitajan koulutukseen näyttivät ohjaajien mukaan lisääntyneen. Opiskelijoiden kriittisen palautteen antamisen merkitys paremmaksi ohjaajaksi kehittymisessä näytti vähentyneen.
Opiskelijaohjauksen koettu tärkeys sairaanhoitajien tehtävänä näytti lisääntyneen samoin kuin opiskelijaohjauksen arvostus. Oman ohjaustoiminnan merkitys opiskelijan hoitotyön opiskelussa näyttäisi vähentyneen. Ohjaavien sairaanhoitajien käsitykset vastuustaan ammattitaitoisten sairaanhoitajien kouluttamisessa ja opiskelijaohjauksen toteuttamisessa koettu tärkeys sairaanhoitajan työssä näyttivät vähentyneen.
Ohjaajat näkivät, ettei koulutusta opiskelijaohjaukseen liittyen järjestetty säännöllisesti osastoilla. Yli puolet tutkituista olisi halunnut koulutusta vuosittain. Suuremman opintokokonaisuuden opiskelijaohjauksesta oli kiinnostunut suorittamaan yhteensä 44 % vuonna 1999 ja 32 % vuonna 2010. Kiinnostus opiskelijaohjauksen suorittamiseen oli vähentynyt. Suosituin pituus opintokokonaisuudelle oli vastaajien näkemyksen mukaan 1–2 opintoviikkoa molempina tutkimusajankohtina. Harjoittelun ohjaamisessa suurimpana kehittämiskohteena nähtiin ammattikorkeakouluun ja opettajaan liittyvien toimintatapojen kehittäminen.
Tulokset osoittivat sen, että tarvetta ohjaavien sairaanhoitajien ohjaajakoulutukselle olisi jatkossa.
Lähde: Tiainen, Arja-Irene, 2017. Sairaanhoitajaopiskelijoiden harjoittelun ohjaajien ohjausorientaatio ja sen muutokset 1999–2010. Itä-Suomen yliopisto, väitöskirja.