Tapasin joukon harjoittelunsa päättäviä opiskelijoita. Harjoittelu oli heidän mielestään ollut onnistunut. Heidät oli ystävällisesti vastaanotettu ja ohjaussuhteet olivat olleet luottamuksellisia.
”Saimme monipuolisesti tehdä ja nähdä erilaisia asioita potilaan hoidossa”, he yhteen ääneen iloitsivat innoissaan. Olin iloinen heidän puolestaan. Hyvä kantaa pitkälle.
Uransa alkuvaiheessa olevilla opiskelijoilla on valtava halu oppia ja heidän harjoittelunsa ohjaajilla on vastuu heidän ammattitaitonsa kehittymisestä. Noviisien opiskelijoiden ohjaajien tulee olla tietoisia ekspertin taitojen ja ohjaamisen suhteesta, jotta he pystyvät tukemaan opiskelijoita kehittymään kohti oman alansa asiantuntijuutta. Ohjaajien on säilytettävä se tieto, miltä tuntuu olla noviisi tällä tietyllä potilashoidon alueella. Erikoissairaanhoidon oppimisympäristöissä tämä on erityisen tärkeää. Tutkijat puhuvat ekspertin sokeasta pisteestä (expert blind spot), mikä tarkoittaa sitä, että ohjaaja voi tulla sokeaksi sille, mitä on tärkeä painottaa noviisin ohjauksessa. Ohjaajan tehtävänä on muokata tieto sellaiseksi, jotta opiskelijat pystyvät sen omaksumaan. Tiedon pedagoginen muokkaus luo opiskelijan oppimisympäristöä niin, että tämä voi suunnata mielenkiintonsa keskeisiin kysymyksiin ja asioihin. Ilmiselvästi tapaamieni opiskelijoiden ohjaajat eivät olleet sokeutuneet ja onnistuivat tukemaan opiskelijoita saavuttamaan monimuotoistuvassa ja muuttuvassa työelämässä tarvittavaa ammattitaitoa.
Ammattitaidon kehittymisen lisäksi ohjauksen tavoitteena on myös edistää opiskelijan ammatillista kasvua. Ammatillisella kasvulla tarkoitetaan opiskelijan käsitystä itsestään terveydenhuollon asiantuntijana. Tärkeää onkin, että ohjaaja muistaa, että hän on aina myös kasvattaja, sillä ohjaajan tapa suhtautua opiskelijaan ja opetettavaan tietoon välittää monenlaisia arvoja, asenteita ja tunteita, jotka tiedostamattaan muokkaavat opiskelijaa.
Keskustelu uransa alkuvaiheessa olevien opiskelijoiden kanssa paljasti, että heidän ohjaajansa olivat vaativassa ohjaustyössä onnistuneet. Keskustelu nosti minulle myöskin mieleen omat harjoittelukokemukseni 20 vuoden takaa, niin ne hyvät kuin vähemmän hyvät. Kumpa kaikki ohjaajani olisivat olleet näin taitavia, kuin he, jotka nämä tapaamani opiskelijat olivat kohdanneet. Oli se aikaa, vai mitä?
Kirjoittaja: kliinisen hoitotyön opettaja Sini Eloranta, Turun AMK
Kirjoitustani oli inspiroimassa näiden tapaamani opiskelijoiden lisäksi Anna Mari Leinosen väitöskirja: Ammatillinen opettajuus kansallisessa verkko-opetuksekehittämishankkeessa, 2008, Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden laitos.