10 vuotta CLES-symposiumeja - harjoitteluympäristön laatu tarkastelun kohteena
CLES-mittari, jolla opiskelijat antavat palautetta kliinisestä harjoitteluympäristöstään aina harjoittelujakson päättyessä, on käytössä niin Suomessa kuin Euroopassakin ja yhä laajemmin ympäri maailmaa. Dosentti Mikko Saarikosken kehittämä oppimisympäristön arviointimittari tuottaa tietoa kliinisestä oppimisympäristöstä opiskelijoiden arvioimana. Suomessa CLES-arvot ovat korkeita, josta voitaneen päätellä, että kliiniset oppimisympäristöt ovat hyviä ja laadukkaita. Lisäksi on todettu, että CLES-tulokset kulkevat käsi kädessä osaston hyvän hoidon kanssa. Tämä kuulostaa suorastaan loistavalta. Kuitenkin aika ajoin saamme lukea mediasta opiskelijoiden melko järkyttävistäkin harjoittelukokemuksista, jotka ovat toki yksittäisiä tapauksia, mutta yhtäkään sellaista ei pitäisi olla.
CLES-symposium kokoontui 10-vuotisjuhlaansa Italian Chietiin syyskuun lopulla. Paikalla oli parikymmentä CLES-tutkijaa, joista kaukaisimmat tulivat Japanista ja Indonesiasta. Symposiumissa tuli esille myös toisenlaisia kliinisen oppimisympäristön arviointitarpeita kuin vain opiskelijoiden antama palaute ja arviointi. Saarikoski itse peräänkuulutti perustavanlaatuista hoitotyön pohdintaa ja pohdiskelikin, riittääkö CLES mittaamaan keskeisiä kliinisen oppimisympäristön elementtejä: hyvää hoitamista ja potilaan kohtaamista.
Kiinnostava näkökulma kliinisen oppimisympäristön arviointiin on myös itse ympäristön ulkopuolinen arviointi, josta kroatialainen opettaja piti esitelmän. Tällaisesta on Suomessakin aika ajoin puhuttu. Näkemykseni mukaan Suomessa harjoitteluympäristöt ovat laadukkaita, eikä meillä tarvita harjoitteluympäristöjen arviointia, sillä onhan ohjausvelvoite kirjattu lakiin terveydenhuoltoalan henkilöstä. Myös useimpien sairaaloiden ohjaus- tai johtosäännöissä todetaan opiskelijaohjauksen kuuluvan työtehtäviin. Maissa, joissa hoitotyö ei ehkä ole Suomentasoista, tarvittaneen varmasti myös harjoitteluympäristön arviointia, ennen kuin sinne lähetetään opiskelijoita harjoittelemaan.
Lukiessani mediasta opiskelijoiden kertomuksia mm. heidän huonosta kohtelustaan harjoitteluissa, olen alkanut miettiä, että pitäisikö sittenkin olla jonkinlaiset kriteerit harjoitteluympäristölle. Tai pitäisikö ainakin aika ajoin keskustella, mitä hoito-organisaatioissa tai osastoilla ajatellaan hyvästä hoidosta ja hyvästä opiskelijaohjauksesta, joita pidämme itsestään selvyyksinä? Ehkä näin tehdäänkin. On myös hyvä muistaa, että suurin osa potilaiden tekemistä valituksista kohdistuu juuri heidän saamaansa kohteluun henkilökohtaisesti. Tutkimuksessa muutaman vuoden takaa (Hakojärvi ym. 2014), opiskelijat sanovat kokevansa henkistä väkivaltaa harjoittelussa, mikä ilmeni usein opiskelijan kokemana huonona kohteluna. Opiskelijoiden kertomuksiin ja kirjoituksiin tulee siis suhtautua vakavuudella. Tuskin he niitä huvikseen kirjoittavat.
CLES-symposiumissa kroatialaisen opettajan esittämä auditointimittari kohdistui enemmänkin harjoittelun määrällisiin puoliin kuten, että henkilökuntaa on riittävästi, opettajalla on aikaa tavata opiskelijoita tai opiskelijoita on sopivassa suhteessa potilaisiin nähden. Se ei niinkään puuttunut hyvän hoitamisen määrittämiseen tai eettisesti korkeatasoiseen toimintaan. Esitys aiheutti paljon keskustelua juurikin siitä, että pitäisi arvioida myös hoitotyön lähtökohtia, arvoja ja millaisiin filosofisiin perusteisiin hoitotyö ja ohjaus perustuvat. Tätä keskustelua voitaisiin käydä myös Suomessa, ja siinä keskustelussa kliiniset hoitotyön opettajat ovat avainasemassa.
Symposiumin lopuksi Dosentti Mikko Saarikoski kertoi, että aikoo jättää CLES-tutkimusryhmän tai kuten tutkijat puhuvat ”CLES-familyn” ja siirtyä ansaitulle eläkkeelle. CLES:iä koordinoi tästä lähtien tohtorikoulutettava Camilla Strandell-Laine Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta. CLES-mittarin ensimmäiset versiot ovat jo yli 20 vuoden takaa. Mittaria on kehitetty vuosien saatossa. CLES:llä on edelleen paikkansa ja se tuottaa merkittävää tietoa harjoitteluympäristöistä ja niiden kehittämiseen.
Kirjoittaja: Leena Salminen, joka toimii Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella professorina (ma) ja vastaa terveysalan opettajankoulutuksesta. (leesalmi(at)utu.fi)